JAA

SSC Heating Systems: Rahoituspalvelut auttoivat kasvuun

SSC Heating Systems Oy valmistaa lämmitys- ja kylmälaitteita kuljetusyrityksille ja veneisiin. Yrityksen tuotteita käytetään etenkin lääkekuljetuksissa. Certumin rahoituspalvelut auttoivat SSC Heating Systemsin vaikeasta paikasta ja toivat kaivattua joustoa ja kasvua.

 

Certumin ja SSC Heating Systemsin yhteistyö alkoi alun perin kirjanpitopalvelulla. Nykyään SSC Heating Systems käyttää Certumin rahoituspalveluita ja jatkossa myös hallituskumppanuuspalvelua.

Muutama vuosi sitten SSC Heating Systemsillä oli tiukat paikat, eikä yrityksen toiminta olisi jatkunut samassa mittakaavassa ilman Certumin rahoituspalvelua. Myynnistä, huollosta ja reskontrasta vastaava Jonas Bystedt kiittelee Certumin uskoa yrityksen tulevaisuuteen.

 

He ymmärsivät, että vaikka meillä oli muutamia harha-askelia, tulevaisuudensuunnitelmamme ovat järkeviä. Nyt liikevaihtomme onkin kasvanut ja viivan alle jää aiempaa enemmän”, Bystedt sanoo.

 

Joustava rahoitus helpottaa arkea

SSC Heating Systems hyödyntää edelleen Certumin laskurahoitusta pitääkseen kassansa kunnossa. Laskurahoituksessa rahoitetaan aina laskun koko loppusumma. Näin reskontra pysyy ehjänä ja rahaa riittää arjen pyörittämiseen. Certum laskurahoitus auttaa etenkin tilanteissa, joissa maksuajat ovat pitkiä, mutta yritys tarvitsee rahat nopeasti käyttöönsä.

 

”Suunnittelemme ostomme tarkkaan, mutta joskus tulee esimerkiksi tilanteita, joissa saamme ison tilauksen, joka pitäisi toimittaa parissa päivässä. Silloin meidän on tehtävä siihen liittyviä hankintoja välittömästi. Jos emme saa ostoja tehtyä, joudumme sanomaan asiakkaalle, ettei toimitusaikataulu onnistu”, Bystedt havainnollistaa.

Uudessa joustavassa rahoitusmallissa loppuasiakkaan luottoluokitus vaikuttaa rahoitettavan laskun rahoituskuluun. Tämä uusi rahoitusmalli laski SSC Heating Systemsin rahoituskustannuksia lähes 50 prosenttia, sillä yrityksen asiakkaat ovat isoja ja vakavaraisia.

 

Hallituskumppanuus auttaa kasvamaan

Tulevaisuudessa SSC Heating Systems hakee lisää kasvua ja ottaa avukseen Certumin hallituskumppanuuspalvelun. Tarkoituksena on työstää yrityksen taloudellinen tilanne siihen kuntoon, että se voi vuoden kuluttua hakea isoa pankkilainaa kasvaakseen Ruotsin markkinoilla. Certumin hallituskumppani neuvoo yrityksen johtamisessa, kartoittaa tulevaisuutta ja tunnistaa riskit.

 

”Haluamme saada kirjanpidosta irti tärkeimmät asiat, jotka ohjaavat tulevien kuukausien toimintaa. Uskon, että kun toimintaansa avaa ulkopuoliselle, saa myös kiinni siitä, mitä ei kannata tehdä. Näin virheet jäävät vähemmälle ja tulee tehtyä oikeita asioita”, Bystedt miettii.

Kumppanuuteen Certumin kanssa hän on tyytyväinen.

Jos jokin asia ei toimi, he reagoivat siihen heti ja ratkaisevat ongelmat nopeasti. Olen suositellut Certumia myös muille yrittäjille.

 

Jonas Bystedt,
SSC Heating Systems Oy

JAA

Moikka 👋
Moikka 👋

Miten voimme olla avuksi?