JAA

LVI Lämpöpaja löysi Certumilta taitavan hallituskumppanin sekä selkeän laskurahoituksen

Heinolalainen LVI Lämpöpaja suunnittelee ja asentaa energiatehokkaita lämmitysjärjestelmiä kaikenkokoisiin kiinteistöihin. Yritys on kasvanut viime vuosina kovaa vauhtia, mutta koronapandemia rokotti LVI Lämpöpajan kassaa tavalla, joka uhkasi toiminnan tulevaisuutta. Taloushuoliinsa LVI Lämpöpaja sai apua Certumilta.

 

Koronakurjuuden keskellä viime talvena yrityksemme talousasiat alkoivat olla ihan solmussa. Ajattelin, että tähän täytyy keksiä jotain”, kertoo LVI Lämpöpajan toimitusjohtaja ja perustaja Billy Sierman.

Kun Sierman googlasi ongelmiinsa ratkaisua, Certum tuli vastaan hakutuloksissa. Hän tunnisti yrityksen käyttämänsä Evelia-laskutusohjelman yhteystyökumppanina ja otti yhteyttä.

 

Vaihdoimme rahoitusyhteistyön Certumin malliseksi, mikä oli todella hyvä juttu. Myyntilaskujen rahoituksesta tuli paljon selkeämpi. Meillä oli aiemminkin laskurahoitus toisen kumppanin kautta, mutta siinä rahankulkua oli hankala seurata. Myös kulut olivat kovat. Certumin mallissa voi itse valita minkä laskun haluaa rahoittaa, ja tällä tavalla vaikuttaa rahoituskulujen määrään. Näen puhelinapista suoraan mikä lasku on tulossa ja mikä menossa. Se on ihan superhyvä palvelu.

 

Laskurahoitus ei itsessään kuitenkaan ratkonut kaikkia LVI Lämpöpajan taloushuolia. Certumin palveluihin tutustuessaan, Sierman myös kiinnostui Certumin hallitustyöstä. Certumin Topi Partasesta tuli LVI Lämpöpajan ulkopuolinen hallituskumppani.

 

Saimme Topin talousammattilaisena perkaamaan tämän meidän tilanteen auki. Hänen kanssaan teimme yhdessä budjetin tälle vuodelle. Sitä olemme nyt hyvällä menestyksellä noudattaneet. Topin rooli yrityksemme pelastamisessa on ollut todella tärkeä.”

 

Sierman kertoo, että Certumin palvelut ovat pienentäneet LVI Lämpöpajan rahoituskuluja ja helpottaneet tulevan rahan ennustamista. Hän toteaa myös, että työskentely talousammattilaisen kanssa helpottaa elämää yrityksessä, jonka liikevaihto melko nopeasti kipusi yli miljoonan. Nyt LVI Lämpöpaja saa myös nopeammin maksettua omat laskunsa pois.

 

Tämän hetkinen, sodan ja koronan runtelema maailma edellyttää usein, että maksamme monen tuhannen euron ostokset ennakkoon ennen kuin tilaukset lähetetään meille. Tähän meillä on nyt työkalu: Minä kirjoitan tilauksesta asiakkaalle laskun ja voin saman tien pyytää maksun Certumilta.”

 

Selkeys on Siermanin mielestä Certumin palveluissa se asia, mistä hän eniten pitää. Hän näkee yhdellä silmäyksellä Certumin mobiilipalvelusta paljonko laskuja on lähtenyt, paljonko niitä on tulossa ja onko maksuja myöhässä. Yhdellä klikkauksella hän saa avattua koko laskurivistön ja parilla lisäklikkauksella hän voi pyytää laskurahoituksen, jonka rahat tulevat tilille saman päivän aikana. Positiivisena asiana Sierman myös nostaa esille Certumin hyvän asiakaspalvelun:

 

Topin kanssa on todella helppo asioida. Certum palvelee muutenkin ymmärrettävästi ja laadukkaasti. Hyvä asiakaspalvelu on saanut minut syventämään yhteistyötä Certumin kanssa. Ensin otimme heidän rahoituspalvelunsa käyttöön, sen jälkeen hallituskumppanin ja nyt mietimme muitakin palveluita.”

Sierman on kertonut Certumin palveluista yrittäjäkollegoille ja suosittelee niitä muillekin:

 

Olen melko varma siitä, että Certumin ansioista yrityksemme pelastui koronan jäjiltä. Olen todella kiitollinen siitä, että löysin Certumin ja että yhteistyömme lähti käyntiin.

 

 

Teksti: Väre & Co

JAA

Yhteydenottopyyntö

Saitko meiltä laskun? Tarkistathan laskusi tiedot ja ole yhteydessä suoraan laskuttajaan. Muissa tapauksissa jätä meille tietosi niin olemme yhteydessä sinuun.

"*" näyttää pakolliset kentät

Huomioittehan, että emme käsittele soittopyyntöjä. (*) merkityt kohdat ovat pakollisia
Nimi*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Picture of Moikka 👋
Moikka 👋

Miten voimme olla avuksi?