JAA

Auto omiin vai firman nimiin?

Asia jota etenkin moni yritystoimintansa alkuvaiheessa oleva yrittäjä pohtii: pitäisikö auto merkitä yrityksen nimiin vai pitää se täysin henkilökohtaisena omaisuutena? Asiaan ei ole yksiselitteistä vastausta, vaan merkitseviä tekijöitä ovat esimerkiksi auton käyttötarkoitus sekä henkilökohtaiset mieltymykset. Laissa asiaa tarkastellaan yhtiömuodon kautta.

Mikäli yrityksesi on henkilöyhtiö, (toiminimi, Ky, Ay) tulee auto merkitä yrityksen nimiin, jos mittariin kertyvistä kilometreistä yli 50 % koostuu liiketoimintaan liittyvistä ajoista. Tällöin kaikki autoiluun liittyvät kulut merkitään kirjanpitoon. Mahdollisten yksityisajojen osuus vähennetään tilikauden lopussa ajopäiväkirjan perusteella. Jos alle puolet auton kokonaisajoista liittyy yritystoimintaan, voidaan tästä osuudesta maksaa kilometrikorvauksia ajopäiväkirjan perusteella.

Monelle yrittäjälle voi syntyä houkutus ajella firman autolla viikonloppureissu mökille. Lain mukaan näin ei kuitenkaan voi toimia. Mahdollisen verotarkastuksen yhteydessä näistä mökkireissuista saattaa tulla kallis lasku.

Ota huomioon, että myös matkat kotoa töihin ja takaisin ovat yksityisajoja! Kannattaa jättää firman auto työpaikan pihaan työpäivän päätteeksi. Ole tämän kanssa tarkkana ja pidä ajopäiväkirja ajan tasalla. Merkitse ajot ja matkan tarkoitus heti tuoreeltaan. Ei ole mukavaa lähteä muistelemaan vuoden takaisia ajoja, kun verottaja pyytää ajopäiväkirjaa näytille.

Ajot kannattaa dokumentoida nykyaikaisilla älypuhelinsovelluksilla, jotka mittaavat matkat tarkalleen ja koostavat selkeän raportin kirjanpitoon sekä verottajaa varten. Lyijykynä + ruutuvihko- sekä erilaiset Excel–viritykset voi siirtää historiaan.

Autosta ja autoilun kuluista voi tietyissä tapauksissa vähentää arvonlisäveron. Yleensä edellytyksenä on, että 100 % auton käytöstä liittyy yritystoimintaan. Pyydä kirjanpitäjältäsi neuvontaa tähän, sillä käytännöissä on poikkeuksia.

Osakeyhtiön kohdalla käytännöt ovat vapaampia. Yrittäjä voi itse päättää, ajaako firman autolla vai omallansa välittämättä käyttötarkoituksesta. Oman autonsa käytöstä yritystoiminnassa yrittäjälle (tai työntekijälle) voidaan maksaa kilometrikorvauksia.

Mikäli auton omistaa yritys ja sitä käytetään myös yksityisajoihin, syntyy tästä yrittäjälle autoetu, joka huomioidaan henkilökohtaisessa verotuksessa. Vaihtoehtoina ovat vapaa autoetu, jolloin yritys maksaa kaikki autoilun kulut huoltoja ja polttoaineita myöden, sekä käyttöetu, jossa yksityishenkilö maksaa itse vähintään polttoaineet. Näissä tapauksissa alv-vähennysoikeutta ei ole.

Esimerkiksi vuonna 2018 käyttöönotettu auto, jonka hinta on ollut 30.000€ ja lisävarusteita on rastitettu 5.000€:n arvosta koostaa käyttöedun verotusarvoksi 595€/kk. Saman auton verotusarvo vapaalla autoedulla on 760€/kk. Verottaja julkaisee käyttökelpoista tietoa autoedusta ja sen laskennasta.

Autoetulaskuri

Täältä löydät lisää hyödyllisiä neuvoja.

JAA

Yhteydenottopyyntö

Saitko meiltä laskun? Tarkistathan laskusi tiedot ja ole yhteydessä suoraan laskuttajaan. Muissa tapauksissa jätä meille tietosi niin olemme yhteydessä sinuun.

"*" näyttää pakolliset kentät

Huomioittehan, että emme käsittele soittopyyntöjä. (*) merkityt kohdat ovat pakollisia
Nimi*
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.
Picture of Moikka 👋
Moikka 👋

Miten voimme olla avuksi?